Kansainvälisyys Tikkurilan lukiossa
Tikkurilan lukiossa on aina arvostettu kielitaitoa ja kulttuuriosaamista. Opintoretket ja vaihto-ohjelmat ovat oivallinen tapa oppia kansainvälisyyttä ja tutustua maailmaan.

Koronapandemian aikana matkat ovat olleet tauolla, mutta ne pyritään käynnistämään uudestaan mahdollisuuksien mukaan. Koulu tiedottaa opiskelijoita, kun kansainvälinen toiminta käynnistyy uudelleen.
Opintomatkoille ja vaihto-ohjelmiin osallistuvien pitää yleensä itse maksaa ainakin osa matkasta. Monessa maassa Tikkurilan lukiolla on yhteistyökouluja ja muita -tahoja, joiden kanssa osa ohjelmasta on toteutettu.
Näillä sivuilla on kerrottu menneiden lukuvuosien matkoista ja vaihto-ohjelmista.
Vaihto-ohjelmat vievät maailmalle
Koronatilanteen vuoksi kaikki Tikkurilan lukion kansainväliset vaihto-ohjelmat ovat toistaiseksi tauolla. Alta löydät tietoa joistakin aikaisemmista vaihto-ohjelmista.
Ranska
Vaihto-ohjelma palaa Tilun ohjelmaan mahdollisuuksien mukaan lähiaikoina. Ystävyyskoulustamme saapuu Tikkurilan lukioon ryhmä opiskelijoita opettajiensa kanssa helmikuussa. Suomalaiset ranskanopiskelijat majoittavat ranskalaiset vieraat perheissään. Suomalaiset opiskelijat opettajineen vierailevat vastavuoroisesti Normandian ystävyyskoulussa toukokuussa. Myös Ranskassa opiskelijat majoittuvat perheisiin. Matkalla vieraillaan myös Pariisissa, jossa on hotellimajoitus.
Brasilia
Elo-syyskuussa 2019 tilulaiset opiskelijat majoittivat ja isännöivät opettajien ja brasilialaisten kollegojen kanssa kivan vierailun! Brasiliasta tuli 15 nuorta ja kolme opettajaa. Suomalainen ruoka, sauna sekä järvet tulivat tutuksi brasilialaisille ystävillemme, kuten myös rakas koulumme ja Vantaa lähiseutuineen. Majoittajat ovat ensisijalla kevään lähtijöissä, mutta muitakin mahtuu mukaan!
Tikkurilan lukion vaihto-ohjelma Brasiliaan suuntautuu São Pauloon, jossa yhteistyökoulu on Collegio Unidade Jardim eli tuttavallisemmin Liceu Jardim. Koulussa on edustettuna kaikki kouluasteet päiväkodista lukioon. Opiskelijavaihto tapahtuu käytännössä niin, että halukkaat Tikkurilan lukion ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat hakevat mukaan vaihto-ohjelmaan. Vaihto-ohjelmaan valitaan Tikkurilan lukiosta noin 12 – 15 opiskelijaa. Vaihto-ohjelma Brasiliaan toteutetaan kevätkaudella, yleensä huhtikuussa ja brasilialaisten vastavierailu Tikkurilan lukioon tapahtuu syyskaudella, yleensä syyskuun alkupuolella. Vaihto-ohjelma on ollut aktiivinen vuodesta 2016 asti.
Opiskelijavaihdon kesto on noin 11 – 13 päivää. Opiskelijat majoittuvat isäntäperheissä koko vaihdon ajan. Tavoitteena on tutustua brasilialaiseen koulujärjestelmään ja kulttuuriin. Opiskelijat osallistuvat host-perheen nuorten kanssa koulun arkeen ja vaihto-ohjelman oheistapahtumiin. Vastaavasti brasilialaiset nuoret majoittuvat Suomessa isäntäperheissä koko vaihdon ajan ja osallistuvat oppitunneille Tikkurilan lukiossa sekä muihin vaihto-ohjelman oheistapahtumiin. Vaihto-ohjelmaan osallistuvien nuorten perheiden toivotaan osallistuvan vastavuoroisesti isäntäperheiksi Suomessa. Se ei ole kuitenkaan välttämättömyys. Vaihto-ohjelmaan osallistuu aina myös kaksi vastuuopettajaa, jotka hoitavat vaihto-ohjelman järjestelyt ja laativat turvallisuussuunnitelman.
IB-linja on osa Tikkurilan lukion kansainvälistä ilmapiiriä
IB-opinto-ohjelma on kahdessa vuodessa suoritettava, täysin kotimaista vastaava ylioppilastutkinto, joka antaa korkeakoulukelpoisuuden noin sadassa maassa, myös Suomessa. Pohjoismaissa IB:tä edeltää yksivuotinen, varsinaisiin IB-opintoihin valmistava Pre-IB, eli koko lukio-ohjelma kestää kolme vuotta. Tutkinto ja opiskelu tapahtuvat englanniksi suomen kielen opetusta lukuunottamatta. Ylioppilasarvosanat perustuvat paitsi loppukokeisiin myös IB-vuosien aikana kirjoitettaviin tutkielmiin ja esseisiin sekä suullisiin kokeisiin. Kokeiden arvosteluasteikko on 1–7, ja ne sekä tutkintovaatimukset ovat samat kaikkialla maailmassa.
Lue lisää Tilun IB-linjasta englanniksi täältä. | Read more about Tilu IB school in English here.
Erasmus+ tuo eurooppalaiset opettajat Tiluun
Tikkurilan lukiossa on järjestetty jo usean vuoden ajan Erasmus+-kursseja eurooppalaisille opettajille. Teemana on ollut tutustua suomalaisten koulujen parhaisiin käytänteisiin niin luentoja kuuntelemalla kuin oppitunteja seuraamalla.
Erasmus+-ohjelmaan liittyvissä asioissa tulee olla yhteydessä rehtoriin.
Vaihto-opiskelijat
Tikkurilan lukiolla on pitkät perinteet vaihto-opiskelijoiden vastaanottajana ja oppilaita maailmalle lähettävänä kouluna. Vuosien varrella Tiluun on saapunut opiskelijoita muun muassa Thaimaasta, Japanista, Meksikosta, Saksasta, Belgiasta, Italiasta ja Espanjasta.
Myös omat opiskelijamme hakeutuvat eri pituisiksi ajoiksi ympäri maailmaa, pääasiassa Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.
Vaihto-opiskeluun liittyvissä asioissa tulee olla yhteydessä kansliaan.
Matkoja menneiltä vuosilta
Vaikka vaihto-ohjelmat ja opintomatkat ovat olleet tauolla korona-ajan, niitä pyritään käynnistämään mahdollisuuksien mukaan. Seuraa koulun tiedotusta!
Alta löydät esimerkkejä menneiden vuosien matkoista.
Visit Vantaa!
Vantaa on täynnä kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa. Olemme vieneet vieraamme saunomaan Kuusijärvelle, tutustumaan Heurekan upeisiin näyttelyihin ja käyneet tutustumassa Helsingissä mm. Suomenlinnaan ja Kiasmaan. Alla olevista linkeistä löydät tietoa Vantaasta ja ideoita vierailun suunnitteluun.